Näyttely kahvilan edessä metsikössä 1.7.-30.9.2021

Essi Korva
“Ihan Metsässä”

Essi Korva sekä teoksensa Vartija 2021

Essi Korva: Ihan metsässä
Näyttely Särestöniemi-museon kahvilan edessä metsikössä 1.7.-30.9.2021

 

Ihan metsässä taloni sijaitsee, vaikkakin valtatien varressa, täällä toteutan veistokseni, metsässä. Kuljen metsässä koirieni kanssa ja se on lempipaikkani, sieltä löytyy aina jotain uutta. Ihan metsässä on ihanaa olla, oli se sitten Lapissa tai eteläisemmässä Suomessa. Metsästä löytyy rauha, sieltä löytyy uskomattomat tuoksut ja kauniit kasvit olivat ne missä metsässä tahansa, siellä kuulee kauneimmat linnut laulut ja välillä tuuli puissa vie minutkin mukanaan, vyöryy päälle kuin koko metsä hengittäisi ja puhuisi kanssani. Joskus se on pelottava ja useimmiten kaikista turvallisin paikka. Metsä on niin erilainen kaikkina vuoden aikoina, enkä koe yhtään toista huonompana, lepäsi se sitten lumen alla tai heräsi kevät auringossa tai kun kangas tuoksuu kuumassa kesän paahteessa ja kun lopulta kaikki huipentuu sieniin, marjoihin, väreihin ja siitä lepoon. Metsä on ihmeellinen. Metsä, vaikken sitä omista, on minun ja se on myös sinun, ihana puhdas metsä, jossa ideat löytyvät, ajatus lentää ja mieli lepää.

 

Ihan metsässä näyttely sisältää kuusi veistosta, jotka kaikki ovat syntyneet metsän inspiroimina, joissa kaikissa on jotain metsästä, jos ei jotain fyysistä, niin sitten henkistä. Metsä. Pieneen metsään Särestössä sijoitan nyt teokseni ja toivon että ne puhuisivat myös katsojalle metsästä ja tunteista.

 

Minusta taiteilijana

Olen työskennellyt kuvataiteilijana Lahden Taideinstituutista (AMK) valmistumisestani 2010 lähtien. Olen lähtöisin Pellosta väylänvarresta ja nykyisin työskentelen Kolarin Sammalvaarassa Lapissa, jossa asun ja pidän työhuonetta vanhassa koulussa. Kouluni on metsässä, mutta valtatien varressa, en ole vielä päättänyt onko se hyvä vai huono asia, varmaan molempia. Metsä kuitenkin ympäröi taloani kolmelta sivulta ja jatkuu valtatien toisella puolella. Metsään pääsen aina.

 

Useimmiten teokseni ovat tavalla tai toisella luontoaiheisia, se kulkee aina mukana. Myöskin teokseni kuvaavat tunteita, usein kutsunkin teoksiani tunteiden muotokuviksi. Teoksissani käytän lukuisia eri materiaaleja. Veistän puuta, muotoilen betonista, toteutan muottitekniikalla, käytän keramiikkaa, maaleja ja yhdistän luonnon materiaaleja veistoksiini, useimmiten teokseni ovatkin sekatekniikalla toteutettuja. Toteutan myöskin maalauksia vastapainona veistämisen fyysisyydelle. Olen osallistunut moniin ympäristö ja paikkasidonnaisen taiteen tapahtumiin Suomessa ja ulkomailla. Olen järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä ja ollut mukana monissa ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla ja päässyt myös toteuttamaan mielenkiintoisia veistosprojekteja hotelleille Lapissa.

- Essi Korva -